Vahabatiikkikankaiden valmistaminen tapahtuu kuvioimalla kangasta vahalla esimerkiksi erilaisten leimasinten avulla. Puiset leimasimet ovat puusepän valmistamia. Vaahtomuovista voi jokainen batiikin tekijä leikata muotin itse. Vaahtomuovia leikkaamalla saa tehtyä myös ”kynän”, jolla voi piirtää kankaalle lähes minkälaisia kuvioita tahansa. Ghanassa hyvin suosittu kuviointiväline on palmun lehden ruodeista tehty luuta.
Kun kuviot on tehty kankaalle vahalla (estoaineella), kangas värjätään. Vahattu kohta jää alkuperäisen kankaan väriseksi. Värjäys- ja vahauskertojen määrällä voi vaikuttaa työn lopputulokseen.
Värjäysprosessin lopuksi vaha pestään pois kankaasta kiehuvan kuumalla vedellä, jonka jälkeen kangas kuivatetaan auringon paisteessa.
Tie & Dye -työskentelyssä kuviot muodostetaan kankaaseen solmujen, viikkausten, ompelun tai näiden yhdistelmien avulla. Taittelu- ja sidontatapoja on olemassa lukemattomia määriä.
Lisää kuvia batiikkipajalta täällä