Matkakertomuksia

Saara Mustakallion sähköposteja

Date: Feb 17, 2007 4:56 PM
Subject: Tilasta ja miehista auton lavalla.

Yksi asia, mika taalla ollessa tuntuu kasittamattomalta, on suomalainen (lansimainen?) tilan tarve. Josephin ja Maryn perheessa on 8 lasta, kaikki (ymmartaakseni) alle 20 vuotiaita. Talla hetkella he asuvat rakennusvaiheessa olevassa talossa, jossa on kolme huonetta valmiina. Kolme huonetta - kymmenelle ihmiselle. Joseph, Mary ja nuorimmainen, Thomas, nukkuvat yhdessa huoneessa, yksi huone on olohuone ja kolmannessa nukkuvat kaikki loput lapset. Joseph ja Marykin ovat kuitenkin kohtuullisen varakkaita takalaisesti ajatellen - on paljon vuohia, kanoja ja maata - ei kaikilla ole edes noin paljoa tilaa. Tuntuu aika huikealta, etta minulla on nyt itselleni samankokoinen huone kuin kuudella lapsella - ja keittio viela erikseen!
Toisaalta taalla elama tapahtuu ulkona. Kokkaus, pyykinpesu ja kaikki muu kotitoiminta hoidetaan terassilla tai pihassa. Miksikas sita sisalla hikoillakaan, jos on ulkona tarpeeksi varjoa, jossa olla.
Huomaan itsestani, etta kuvittelin sellaisten asioiden, kuten sisatiloissa elamisen ja ruokailuvalineiden kayton olevan sivistyksesta kiinni. Hullua sinansa - kukapa, sivistynytkaan, suomalainen ei kayttaisi kesaisella mokkireissulla tilaisuutta hyvakseen ja kokkaisi ulkona? Meilla puitteet ovat vain niin erilaiset. Kylmyyden vuoksi on ollut pakko siirtaa paivittaiset askareet sisatiloihin ja takalaisiin ruokiin sormet tarttuvat niin hyvin, etta haarukka/lusikka tuntuu turhalta. Mary kokkasi mulle, elamansa ensimmaista kertaa, perunaa talla viikolla (ihan saman makuista kuin suomalaiset perunat), ja ei sen syominen oikein sormilla sujunut. Kuten ei varmaan menisi pastakaan.. 
Saman tyyppisia ajatuksia kohdattiin itseissamme sairaalassa - vasta kun Sirkun seta, infektiotauteihin erikoistunut laakari, oli puhunut Sirkkua hoitavan laakarin kanssa ja totesi sen jalkeen, etta Euroopassa ollaan vasta siirtymassa siihen laakintasysteemiin mita taalla kaytetaan malariaan, saatiin kaikessa hiljaisuudessa mielenrauha.
 
Olin viikko sitten Jospehin ja Maryn seurakunnan kokoontumisessa Suhumissa. Yli 2000 ihmista paikan paalla ja mina tajusin, etta kun palaan kotiin, tunnen itseni taysin nakymattomaksi. Minne tahansa menenkin, ihmiset ovat kiinnostuneita minusta ja tulevat juttelemaan. Tahan mennessa huomioon on jo oppinut suhtautumaan ja osaa tervehtia, jatkaa matkaa ja vastata kysymyksiin menematta paniikkiin, eika tunne oloaan enaa uhatuksi. Huvittavin tapaus oli, kun Koforiduassa kavelin kadun vierta kohti huoltoasemaa ja ohi meni kuorma-autollinen miehia. Ne rummuttivat ja lauloivat, kaikilla "Ghana 50years" paidat paalla. Yhtakkia ne alkoivat laulaa "obroni! obroni!" ja vilkutella mulle - kelatkaa sita fiilista, kun suomalainen, huomioon tottumaton (tassa maarin!), lapsonen seisoo kadulla, jossa ihan kaikki etsii sua katseellaan ja miehet vaan jatkaa laulamistaan. Tuntui niin epatodelliselta ettei tosikaan. Nauratti, vilkutin miehille ja kaannyin tuntemattomalle sivukadulle kerailemaan itseani.
Taman aamuinen trotroomatka kaupunkiin oli myos yhdenlainen kokemus: taydessa autossa viereeni tuli istumaan vanha mies, joka alkoi selittamaan innoissaan mulle jotakin, josta ymmarsin sanat "black man" ja etta menisinko hanen kanssaan naimisiin. Kun totesin, etta olen varattu (taalla muoto on aina "married", jos haluaa olla selkea) alkoi heppu pajattamaan tulisesti jotakin, josta ainakin osassa oli ilmeisesti kyse siita, etta olen tyhma kun olen ottanut jonkun muun kuin ghanalaisen miehen. Kaikki muut autossa olijat nauroivat aanekkaasti miehen jutuille ja hopottelivat keskenaan twiksi, vilkuillen valilla minua - ei siina oikein muuta voinut kuin pyoritella paataan ja nauraa mukana.
 
Yritan koko ajan oppia lisaa twita, aikamoinen fraasikokoelma on jo mieleen kertynyt - ja osaan kuulemma nayttaa silta, kuin ymmartaisin mita puhutaan (Joseph sanoi viime sunnuntaina, etta olin kuunnellut intensiivisen nakoisesti saarnaa). Kotikulmilla on ihanaa ja hupaisaa, kun kaikki naapurit on ottaneet tehtavakseen opettaa meille kielta - Marykin nykyaan aina ensin sanoo asiat mulle twiksi ja sitten vasta englanniksi, jos en ymmarra.
 
Taalla on tapana kutsua kaikkia siskoiksi ja veljiksi. Ystava -sana ymmarretaan yleensa heti kumppaniksi. Siskojen ja veljien paljoutta en ole hammastellyt sitten alun, mutta Maryn neljannen aidin kohdalla piti tarkistaa, etta mista on kyse - kaikkia vanhempia sukulaisia kutsutaan taalla aideiksi ja iseiksi.
 
Jos pitaisi tassa vaiheessa nimeta jokin asia, mista ghanalaisuudessa pidan, olisi se hymy. Kaupungilla kun kulkee, niin hymy tarttuu vastaantulijoiden kasvoista niin, etta suupielten halkeamiin (liikaa ananasta - mutta kun se on niin hyvaa!) sattuu. Tassa maassa tunteetkin (tuoksujen lisaksi) tuntuvat vahvemmilta.
 
Tuuli alkaa yltymaan, ehka tanaan saataisiin sadetta. Koko viikon on ollut aamuista asti polttavan kuuma. Sateen jalkeen on aina vahan Magnolia-fiilis - taytyy katsoa jokaista askeltaan, ettei astuisi sammakon paalle.
 

 - Saara