Matkakertomuksia

Saara Mustakallion sähköposteja

Date: Jan 3, 2007 3:21 PM
Subject: Obroni! Obibini!

Terveisia Ghanasta.

Alle viikko takana, mutta tuntuu kuin Suomi kuuluisi johonkin toiseen elamaan, toiseen maailmaan. Ihmiset ovat aidosti hammastyneita siita, etta jossain normaali lampotila on suurimman osan vuodesta +-10c ja ruoka voi muka olla liian mausteista.

Asun Hennan ja Sirkun kanssa Nankesessa, Koforidua nimisen kaupungin kupeessa. Ensimmaisena iltana kun saavuin kampille (Henna ja Sirkku lensivat tanne paivaa myohemmin), oli olo aika kamala. Pimea on taalla niin pimea, etta mitaan ei nae, seinalla oli ihan tarpeeksi iso hamahakki ja moskiittoverkkoa ei siihen aikaan viitsitty alkaa enaa vakaamaan kattoon kun valmista paikkaa sille ei ollut. Ensimmainen ajatus oli, etta tahan loukkoon me ei kylla jaada asumaan. Jotenkuten nukuttu yo kuitenkin helpotti ja aamulla paikka nayttikin ihan mukavalta. Tv loytyy, mutta juoksevaa vetta ei. Kaasuliedella saa kokattua tarpeellisen eika kuumuuskaan, ainakaan nain tammikuussa, ylly asunnossa liian pahaksi.

Tyopaikkani on muutaman sadan metrin paassa asunnosta Koforiduan menevan tien varrella. Huomenna alkaa tyot, mika tarkoittaa, etta Henna ja Sirkku hyppaavat aamulla trootroon (paikallinen bussi, eli pakettiauto johon on laitettu kolme rivia penkkeja) ja ajavat kaupunkiin paikalliselle ammattikoululle kevytmetallipuolelle toihin. Mina jaan Nankeseen ja alan tutustumaan siihen, mita tanne tulin tekemaan.

Meidat on toivotettu tervetulleeksi moneen kertaan, ihmiset kaantyvat katsomaan lahes poikkeuksetta ohi kulkiessa, vaikka suomalaisempaa oho-erinakoinen-tyyppi-oon-niin-kuin-en-huomaiskaan-asennettakin loytyy. Lapset huutavat peraan "obroni! obroni!" - valkoihoinen, mihin meita neuvottiin vastaamaan "obibini" - mustaihoinen. Joseph on pitanyt meista todella hyvaa huolta, ja hanen vaimonsa Mary on ollut ihana. Meidat on ruokittu ja ollaan jo maistettu bankua, kayneesta maissista tehtya puuroa, jota kastetaan tuliseen kastikkeeseen (olisittepa nahneet Hennan, joka ei ole tottunut tulisiin ruokiin!). Lapsia pihassa pyorii lahemmas kymmenen, jotka kaikki kutsuvat Josephia ja Marya aidiksi ja isaksi. Tarkemmin kun on kyselty, niin jotkut ovat heidan kummilapsiaan, osan suhde on meilta viela hamaran peitossa. Mutta koska Marylle mekin olemme sister, oletan, etta myos naapurin lapset lasketaan samaan perheeseen :) Kerran on vanha nainen huudellut peraan siihen savyyn, etta olin onnellinen etten ymmartanyt muuta kuin obronin, Mary sille jotain aika kiivaasti vastasi. Ei eurooppalainen vierailija ole taalla ihan ristiriidaton asia.

Me ollaan oltu kuin pikkulapsia, ihmetelty kaikkea ymparilla ja kyselty nimia kaikelle. On uskomatonta, etta meidan takapihalla on maissipelto, etupihalla kasvaa ananasta, banaaneja ja plantainia (ruokabanaaneja). Matkalla Josephin pajalle tai Nankeseen ohittaa kookospalmuja, mango-, sitruuna-, appelsiini-, ja kaakaopuita. Luonto on taalla niin rikasta. Tuntuu kasittamattomalta, etta nain kasvissyojana voisin saada kaiken ruokani ymparoivasta luonnosta! Ja huvittavinat on se, etta paikalliset eivat kuulemma syo hedelmia! Katsoivat kummissaan kun me innostuttiin tuoreista sitruunoita puristetusta mehusta. Tahan asti Mary on paaasiallisesti kokannut meille tulista riisia ja eilen tosiaan bankua. Odotan innolla etta paastaan maistamaan

 - Saara