Matkakertomuksia

Saara Mustakallion sähköposteja

Date: Mar 12, 2007 1:09 PM
Subject: Maaliskuu ja neljan paivan sahkokatkos.

En taas tieda mista aloittaa. Paivista isoissa aalloissa, joissa tuntui kuin olisi joutunut pesukoneeseen, jos jai aallon alle vai yosta sademetsassa hyttysverkon (ja peltikaton alla). Vai trotrosta, jonka penkki lahti jarrutuksessa alta.
Iskan saapuminen pari viikkoa sitten oli iso juttu Josephille ja Marylle. He olivat hirmu otettuja ja pitivat sita suurena kunniana, etta minun isa on tulossa Ghanaan. Laura saapui samalla koneella seitseman muun suomalaisen kanssa, joista kaksi suuntasi pohjoiseen Tamaleen, kaksi rannikolle Takoradiin ja kolme tuohon Koforiduan kupeeseen Odumaseen.
Kaikki mun antipatiat paikallista liikennekulttuuria kohtaan sai lopulta niskaansa taksikuski, jonka kyydilla haettiin Laura kentalta. Ei siina mitaan, etta auto savuttaa menomatkalla, ei sellaisesta taalla enaa hatkahda, mutta kun paluumatkalla pimeassa (joka ei todellakaan voi tulla yllatyksena paikalliselle) ei autossa ollut valoja, alkoi olla hankaluuksia pysya rauhallisena. Mina en muutenkaan ole luottavainen liikenteessa, saatikka sitten jos vastaantulijat eivat nae meita, kuski ei mitenkaan voi nahda tienreunaa (joka on erittain epatasainen ja rikkonainen) ja kuski ei edes toottaile(!). Perilla rahjasin kuskille, ja han kylla puolusteli, etta valot toimi koko matkan - niin tosiaan, toimihan ne - parkkivalot, joista  reunan puoleinen osoitti suoraan metsaan ja tienpuoleinen suoraan taivaalle!
Vajaa viikko me hengailtiin Lauran ja iskan kanssa Koforiduassa, kaytiin vesiputouksilla (jotka olivat harmattanin vuoksi kuivuneet) ja marketilla ottamassa tuntumaa ghanalaiseen meininkiin. Tosi hyva, etta nuo tulivat nain loppuajasta - minakin huomaan taas ihmetella asioita, kun heille kaikki on uutta ja kummallista. Parissa kuukaudessa ymparisto muuttuu normiksi - odotan vahan jannityksella Suomeen paluuta.
Reilu viikko sitten me suunnattiin Kumasin kautta Takoradiin. Lahtiessa Kumasista saatiin me aika mielenkiintoinen kokemus. Meidan takana istuva nainen alkoi trotroon lahdettya liikkeelle puhua isoon aaneen jotakin, josta pian paateltiin, etta han rukoilee. Pian rukoukseen (ja myohemmin lauluun) yhtyi lahes jokainen matkustaja. Tunnelma oli kuin kiivaammillakin heratysjuhlilla kaikkien rukoillessa aaneen paiden huojuessa. Ja meininkiahan jatkui kunnes paastiin ruuhkaisesta kaupungista ulos (me hetki mietittiin, etta aikookohan ne jatkaa koko kuusi tuntia Takoradiin asti).
Ghanan itsenaisyyspaiva me vietettiin Takoradissa. Itsenaisyyden aukiolla oli paraati, jossa marssivat (nama heiluttavat kasiaan samalla lailla kuin venalaiset jalkojaan marssiessa) poliisit, armeijan vakea, palokunta ja paljon koululaisia. Ihmiset hurrasivat ihan ihmeellisille jutuille - toisaalta, jos saadaan satoja ghanalaisia kulkemaan samassa tahdissa, siisteissa riveissa, niin on se aplodien arvoista - eniten metelia saivat kehitysvammaiset ja myohemmin ohjelman jatkuessa neljatta tuntia (iska nukkui jo toisen tunnin kohdalla) pyortyvat poliisit (kolme perakkain).
Kaupungilla meininki oli aivan uskomatonta. Kaikki ihmiset olivat pukeutuneet Ghanan vareihin (puna-kulta-vihrea), tanssivat, lauloivat tai muuten vaan pitivat juhlatunnelma ylla huudellen joka suuntaan "Ghana at fifty!"
Me paettiin iltapaivaksi rannalle viileaan tuuleen horppimaan ginia. Siella tuli mieleen, etta voisin ottaa viela toiset kaksi kuukautta tahan peraan, vaikka Takoradissa. Olen aika kateellinen niille tytoille, kun niilla on kaikki tama viela edessa.
Takoradista jatkettiin viela lannemmaksi, Green Turtle Lodgeen. Autiota hiekkarantaa kilometrien verran, aurinkoenergialla toimivat mokit, ihan liian hikiset dormit ja vatsa, joka on toiminut tahan asti oikein mainiosti meni lankkariruuasta sekaisin. Lojuttiin kaksi paivaa auringossa ja yritettiin sukellella aaltojen toiselle puolelle - valilla onnistuen paremmin valilla huonommin. Aallot pyoritti meita niin, etta asfaltti-ihottumaa loytyy yhdelta jos toiseltakin ja hiekkaa loytyy vielakin aamuisin tyynylta. Www.greenturtlelodge.com osoitteesta loytyy tuo paikka, sinne voi menna hyvin vaikka mielikuvitusmatkalle (kannykoille ei ole siella verkkoa!).
Kakumin luonnonpuisto Cape Coastin lahella oli luonto-osuus meidan matkasta. Saavuttiin puistoon juuri ennen pimean tuloa, saatiin ohjaus leirintapaikkaan, saatiin kolme kosteata patjaa, taskulamppu jonka valo veteli viimeisiaan ja hyttysverkko, joka oli viritetty betonilaverin ja peltikaton valiin. Siella, keskella sademetsaa, me sitten hihitettiin hermostuneesti ja nautittiin hyvin ilmastoidut prinsessaunet katoksen alla, lintujen ja valokarpasten seurassa. Koomista sinansa, etta missaan taman reissun aikana, ei ole tullut suihkusta yhta hyvin vetta kuin siella (suihku oli kivimuurilla ymparoity pieni alue)!
Reissusta kun palattiin, niin odotti kotona yllari. Sahkot oli olleet nelja paivaa poikki! Jaakaapissa oli aika paljon elamaa..
 
Mutta niin, viimeisia viedaan. Iska viedaan tanaan lentokentalle, mina ja Laura lennetaan ylihuomenna. Tanaan hankitaan viimeisia asioita, huomenna kaydaan varmaan viela Odumasessa.
Hetkittain tuntuu, etta en mina oikeasti ole lahdossa, vaikka jokin pieni osa on jo karsimaton. Kotona odottaa aikamoinen pyoritys, mutta yritan viela summata niilta leveysasteilta tata kaikkea. Huh, ikava kouristelee vatsaa vahan jo nyt, miten taman maan voi jattaa? Onneksi on muitakin, jotka ovat kokeneet taman paikan ja varmasti omien kokemusten kertominen ja jakaminen muille helpottaa sopeutumista takaisin ja kuluneiden kuukausien prosessointia.

 - Saara